|
Ostoskori |
|
|
Heikki Jalava kertoo kirjastaan Olisit edes kivi Tarina kirjan takana-sarjassa:
Ensimmäisiä lapsuuden muistojani on, miten isoäitini leikkasi saksilla valokuvista silmiä irti, jos ne eivät miellyttäneet. Hän oli tarkka valokuvista. Lapsuudenkodistani onkin aina ollut löydettävissä yksittäisiä otoksia silmättömistä hahmoista. Tällaiset kokemukset ovat muokanneet mielenmaisemaani ja kirjoitustyyliäni.
Lapsuusmuistoni tavoin kokoelman maailma on kuin makaaberi satu. Runojen tapahtumat alkavat usein arkisista asioista ja mietinnöistä, mutta niissä on koko ajan läsnä unenomainen taajuus. Runojen puhujat etsivät toistuvasti ratkaisua tilanteisiinsa – olkoon puhujan ongelma sitten mykkä papukaija tai itkuradio, josta kuuluu kaikkea muuta kuin itkua. Halusin luoda proosarunon ja lyhytproosan välimaastossa tasapainoilevan teoksen, jonka äärellä ei ole väliä, mitä kirjallisuuden lajityyppiä teos edustaa. Lukijan tehtävä on arvioida, olenko epäonnistunut pyrkimyksessäni vai en.
Kirjoitan runoja, koska haluan olla rehellinen. Monina hetkinä elämässä saatan paeta sanoissani ironiaan ja sarkasmiin, mutta runoissa en tunnista samaa paon tunnetta. Kun kirjoitan, tuntuu kuin nostaisin esiin niitä ajatuksia, joista sosiaalisissa tilanteissa harvoin puhun, vaikka toisinaan haluaisinkin. Ja jos tiedostamattani huijaan itseäni, enkä olisikaan yhtä rehellinen kuin kirjoittaessa uskon olevani, niin sentään huijaan itseäni tyylillä ja nautinnolla. Ennen kaikkea nautinnolla.
Heikki Jalava (kuvaaja: Moona Pennanen)
