Monsteri kaapissa

Tuulia Luomala kertoo kirjastaan Monsteri kaapissa Tarina kirjan takana -sarjassa:

Ajatus lapsille suunnatusta kirjasta on ollut mielessäni pitkään. Aiemmat kirjani ovat olleet aikuisille suunnattuja ja nyt tässä kirjassa pääsen toteuttamaan yhden unelmani. Hoidan työkseni fysioterapeuttina niin lasten, aikuisten kuin eläintenkin vaivoja ja päivä päivältä on selvempää, että fyysisten vaivojen lisäksi meissä on niin paljon muutakin. Tunteet, ajatukset ja mielen liikkeet vaikuttavat meihin voimakkaasti – jopa fyysisesti.

Pelko on ollut läsnä omassa elämässäni useasti, pienempänä ja isompana. Tunteena pelkoa on ollut vaikea käsitellä, eikä siinä kukaan oikein ole osannut opettaa ennen kuin vasta näin aikuisena. Miten pelosta voisi päästä eroon? Onko tarpeellista ja hyväksyttävää pelätä? Mitä tapahtuu, jos en pysty peloltani tekemään asioita, joita haluaisin. Samat kysymykset ovat toistuneet tapaamieni lasten pohdinnoissa. Niinpä olen kokenut yhdeksi elämän tehtäväkseni auttaa tunteiden käsittelyssä, etenkin lapsia. Kun sen pienenä taitaa, niin isompana voivat monet asiat olla helpompia.

Toivon, että kirjani avulla perheissä voidaan käsitellä pelkoa yhtenä hyväksyttävänä tunteena, joka voi olla myös voimavara. Kun siihen tutustuu, niin sitä ei tarvitse pelätä. Kirjassa on käytännön vinkkejä, ajatusta herätteleviä kysymyksiä ja tehtäviä, jotta perheen pienimmätkin osaisivat tunnistaa pelkoja, niiden aiheuttajia ja pystyä käsittelemään niitä sopivalla tasolla. Toivon, että vanhempi voi yhdessä lapsen kanssa keskustella kirjan tapahtumista ja sen herättämistä tunteista.

Meille kaikille tekee hyvää tutustua paremmin itseemme ja päivittäisiin ajatuksiimme tunteiden kera. Pelon yksi tehtävistä on valmistella meitä uusiin asioihin, joihin liittyy jännitystä. Se saa kehomme toimimaan valppaasti ja lisää energiaa. Lisäksi pelko varoittaa meitä asioista. Opitaan siis yhdessä lasten kanssa kuuntelemaan mitä pelolla on meille kerrottavaa. 
 


Tuulia Luomala (kuvaaja: Mika Pihlman)