KAUNOA KYMPILLÄ - katso ale-kirjat tästä!

Uutisia / Ajankohtaista

Basam Booksin uutuuskirjoja 12.5.2010

Tiedote 12.5.2010

Basam Booksin uutuuskirjoissa Tom Hodgkinson jatkaa joutilaisuuden ylistämistä, Heidi Andersen ja Anna Maria Stawreberg helpottavat lapsiperheen arkea ja Tahmima Anam kertoo Commonwelth Writers Prize -palkinnon arvoisesti sukutarinan Bangladeshin itsenäistymissodasta.

Tahmima Anam: Kulta-aika

Nuori leski Rehana Haque valmistelee Dhakassa juhlia. Pian mikään ei ole kuitenkaan enää ennallaan, sillä eletään vuotta 1971, ja Itä-Pakistanissa puhaltavat muutoksen tuulet. Bangladeshin itsenäisyyssotaan sijoittuva Kulta-aika on väkevä kertomus yksittäisestä perheestä sodan kurimuksessa. Ylistetty romaani kertoo yleisinhimillisen ja runollisen tarinan odottamattomasta sankarillisuudesta, sydäntäsärkevistä valinnoista ja kaiken voittavasta äidinrakkaudesta. Romaanin on suomentanut Heikki Salojärvi.

Tahmima Anam syntyi Dhakassa, Bangladeshissa vuonna 1975. Hän on opiskellut Harvardin yliopistossa ja suorittanut tohtorin tutkinnon antropologiasta. Anam voitti Kulta-ajalla vuoden 2008 Commonwealth Writers Prize -palkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta. Teoksen käännösoikeudet on myyty yli kahdellekymmenelle kielle. Tahmima Anam asuu nykyisin Lontoossa.

Heidi Andersen & Anna-Maria Stawreberg: Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille

Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille opettaa näkemään arkihetkien valoisat puolet. Lapsiperheen arjessa tulee hetkiä, jolloin vanhempi tuntee itsensä riittämättömäksi, voimattomaksi tai rättiväsyneeksi. Vanhemmat saattavat myös tuijottaa liikaa tulevaisuuteen ja unohtaa keskittyä läsnäolevaan hetkeen: pieni käsi kädessä matkalla kouluun tai kolmivuotiaan ylpeä hymy, kun hän on vihdoin onnistunut pukeutumaan itse. Tämä kirja antaa välineitä, joiden avulla vanhempi oppii olemaan tietoisesti läsnä tässä hetkessä ilman, että on ajatuksissaan jo toisaalla.

Heidi Andersen on terapeutti ja tietokirjailija, joka on opiskellut tietoisen läsnäolon menetelmää mm. Jon Kabat-Zinnin alaisuudessa Massachusetsin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Anna-Maria Stawreberg on toimittaja ja kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.

Tom Hodgkinson & Dan Kieran: Joutilaita iloja

Joutilaita iloja on ylistys arjen pienille iloille ja erinomainen vasta-annos nykypäivän kiireiselle elämäntyylille. Kirja esittelee sata yksinkertaista ajanvietettä ja todistaa, että parhaimmat asiat elämässä, kuten nuotion sytyttäminen, putoavien lehtien pyydystäminen, ikkunasta tuijottelu, unelmointi tai nokosten ottaminen, ovat todellakin ilmaisia!

Tom Hodgkinson ja Dan Kieran toimittavat joutilaisuutta ylistävää Idler-lehteä. Tom Hodgkinson tunnetaan lisäksi teoksistaan Joutilaisuuden ylistys (Basam Books 2006), Vapauden ylistys (Basam Books 2007) ja Joutilaat vanhemmat (Basam Books 2009).

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:

Anne Rutanen

Basam Books

anne.rutanen@basambooks.fi

p. 09 7579 3839, 044 25 24 017

 


Aikaisempia otsikoita:
 · J.R. Ward - Herätetty rakastaja
 · Viisas elämä -sarjan loppukesän uutuudet
 · Marikka Bergmanin uutuuskirja kertoo arjen leppoistamisesta
 · Riehaantunut pilvi ja Luurankouni - Pekka Toikan arvio Kiiltomadossa 11.8.2010

Kaikki uutiset



Ostoskori


Ostoskorisi on tyhjä

Haku
Tekijän (sukunimi, etunimi)
tai kirjan nimi:
 

Basam Booksin kirjoja voit ostaa Kolmen sepän kirjakaupasta sekä muista hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan.




Ohjeet

Maksutapoina kaikki suomalaiset pankit sekä Visa, Visa Electron sekä MasterCard luottokortit.


Basam Books Oy toimittaa kirjat pankkiennakkomaksulla

Lue lisää tilausohjeista ja -ehdoista.

© 2009 Basam Books OyNettiTrade Verkkokauppa by www.NettiKari.fi